8-9-10-11-12

Ei se vielä ole ohi!

Muistikirjamaaliskuu

Pienen tauon jälkeen vuorossa isompi satsi muistikirjakuvia. Viikonloppu tuotti taukoa tekemiseen, mutta nyt olen kirinyt kiinni.

Kahdeksantena päivänä poimittiin viisi satunnaista lausetta sinä päivänä luetuista blogeista. Näistä virkkeistä kiitos Terhille, Grafomanialle, Anulle, Rooibokselle ja Epulle !

20130312-214125.jpg

Yhdeksäntenä päivänä muistikirjaan päätyi resepti, jota haluaisin kokeilla. Tiedetään, oikeaoppisesti pitäisi kirjoittaa samppanja, mutta se on niin lattea sana, ihan kuin kaikki kuplat häipyisivät! Siksi muistikirjassa lukee shampanja. Heti on kevyempää, kuplivampaa, iloisempaa. Resepti on ollut tallessa jo vuosia, mutta vieläkään en ole kokeillut sitä. Jos vaikka pääsiäisen kunniaksi?

20130312-214201.jpg

Kymmenentenä päivänä sai kirjoittaa top 10 -listan vapaavalintaisesta aiheesta. Olin lauantaina Tampereella työn merkeissä, mutta ehdin ihan vähän vaeltaa tutuilla kaduilla ja muistaa monia tuohon ihanaan kaupunkiin liittyneitä asioita. Nostalgisena kirjoitin top 10 -listani Tampereen paikoista, joista pidän. En tosin ole varma, onko tuo ollenkaan lopullinen lista, mutta eivät nuo ainakaan huonoja paikkoja ole. Ripottelin koristeeksi dinosauruksia. Vaikka muutin pois Mansesta alle kolme vuotta sitten, se tuntuu ikuisuudelta. Sama kuin sanoisin asuneeni siellä dinosaurusten aikaan.

20130312-214239.jpg

Yhdennentoista päivän tehtävä ei oikein puhutellut. Päätin kuitenkin tuhertaa jotain, ja eihän se ristikkoidea sitten vain toiminut. Varsinkaan, kun ei jaksanut miettiä sitä etukäteen ollenkaan. Mutta päätin silti julkaista tämänkin kuvan, vaikka sitten kasvattaakseni sietokykyäni ällösurkeita söherryksiäni kohtaan.

20130312-214303.jpg

Tänään tehtävänanto oli helppo: lempilainaus. Tätä lemppariani siteerasin aamupäivällä kirjoittajillenikin. Sivun toteutus on hyvin pikainen ja suunnittelematon, mutta ehkä se kuvaa vaikkapa kaaosta, josta kuitenkin tulee jotain. Etukäteen ei aina tiedä. Joku kärsivällisempi askartelija olisi varmasti odottanut sivun kuivumista ja prässännyt sen ennen kuvaamista, mutta minua ärsytti ajatus, etten saisi tänään päivitettyä tätäkin kuvaa. Kun on tätä taukoakin ollut. Eikä tämä niin vakavaa ole – epätäydellisyys on ihan hyvä juttu.

20130312-214452.jpg

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s