Oikeastaan se, mistä ajattelin kirjoittaa, ei liity läänintaiteilijuuteeni mitenkään. Ja kriisikin on liioiteltu sanavalinta. Mutta kumpainenkin näyttää hyvältä otsikossa. Tikkukirjaimet ja huutomerkit jätin pois, koska ajattelin säästää KOHU!!!!!!!- ja KATSO KUVAT!!!! -innosteita vielä parempia juttuja varten.
Mutta draamaa oli ilmassa, heti aamusta: leipä oli homeessa. (Mitäh, eilen se oli vielä ihan hyvää!) Kätevä emäntä ei masentunut jääkaapissahan lymyili hiivapaketti. Mutta vastoinkäymiset jatkuivat: vehnäjauhot lopussa. Olin jo järjestämässä kriisipalaveria itseni kanssa (armahainen nukkui tässä vaiheessa onnellista unta, eikä tiennyt tästä lauantaiaamun katastrofista mitään), kunnes päätin jatkaa hengittämistä ja miettiä, mitä MacGyver tekisi. Tai no, oikeasti ajatus tuli mieleeni vasta, kun olin jo löytänyt ratkaisun kuumaan leipäproblematiikkaan.
Mutta se ratkaisu: tattaririeska. Maitoa, tattarihiutaleita, voisulaa ja suolaa. Eli käytännössä paistettua puuroa. (Tarkempi ohje täällä.) Mutta siitä tuli hyvää pikaleipää, joka muistutti rieskan ja näkkileivän jälkeläistä (ja näkkärin geenit olivat vahvemmat) ja pelasti aamuisen leipätarpeen. Siinä leipoessa hihittelin itsekseni Miss MacGyver -ajatuksilleni. Ja sille, miltä MacGyver näyttäisi leipoessaan. Muistaakseni sellaista jaksoa ei ole tehty.
Eilen ilmassa oli vielä sakeampi macgyversumu. Ongelma ei ollut akuutti, mutta ratkaisu toi mieleeni tuon lapsuuteni takatukkasankarin, vaikkei tässä(kään) käytetä jesaria tai käpyjä. Koska käsityöblogini on hiljentynyt Vuodatuksen kuvaongelmien myötä enkä ole osannut päättää, perustaisinko ihan uuden, saa Päiviä toimia nyt tilapäisesti myös käsityöosaston näyttämönä.
Ongelma: lukuisat korvakorut, joita säilytin silmälasikotelossa. Aina oli toinen koru hukassa tai koukku tipahtanut irti varsinaisesta koruosasta.
Ratkaisu: housuhenkari ja A4-kokoinen pala säkkikangasta.
Aika: noin 5 sekuntia, korvakorujen asetteluun vähän enemmän. Lisäksi taulukoukun naputteluun kuluva aika.
Kustannukset: 2 e. (Panin ranttaliksi ja sijoitin värjättyyn säkkikankaaseen.)
Lopputulos:
Tuttuun tapaan piti päästä leikkimään valotuksilla ja retrosäädöillä ja sellaisilla, mutta idea lienee kirkas ja selkeä. Ripustin komeuden vaatekaapin oven sisäpuolelle, ja ah tätä järjestyksellisyyden ja selkeyden tunnetta! Puhumattakaan siitä, miten kekseliääksi ihminen voi itsensä tuntea tällaisen innovaation jälkeen. Kärsivällisempi tyyppi varmasti kanttaisi reunat etteivät ne pääsisi liestymään, mutta minä tyydyn (toistaiseksi) tähän ensiversioon. Jokin toinen harva mutta tukevahko kangas voisi toimia myös, mutta koska en itse keksinyt heti muuta kuin säkkikankaan, niin sillä mennään. Lisäksi pidän säkkikankaasta.
Mikä tämän nimi nyt sitten olisi? Korvakoruteline? Korvakorupidike? Korvakorukangas?
Olen jo vihjannut sisäiselle Ihmemiehelleni, että seuraavaksi se voisi ratkaista ranne- ja kaulakorujen säilyttämiseen liittyvät hankaluudet. Ne kun majailevat vanhassa käsilaukussa ja tykkäävät kietoutua toisiinsa.
Jäämme odottamaan uusia kohuotsikoita.
Päiviä 