Kun ei kirjoita, syö panna cottaa

Tänä viikonloppuna olen lukenut ja kirjoittanut vähemmän kuin etukäteen ajattelin.

Olen kysynyt itseltäni (noin miljoonatta kertaa), miksi vapaa-aikakin pitää täyttää toiveilla ja tavoitteilla. En tiedä, mutta olen koettanut antaa tavoitteiden täyttymättömyyden ja täyttämättömyyden itselleni anteeksi. Koska jos ei tee sitä, mitä on suunnitellut tai kuvitellut tekevänsä, tekee sitten jotain muuta.

Kuten liivatteetonta panna cottaa, joka oli paljon parempaa kuin missään ravintolassa saamani.

Tai lähtee sienestämään ja iloitsee pienestäkin saaliista, koska ehti jo luulla, ettei enää tänä vuonna pääse sienimetsään.

Tai katsoo elokuvan Elämäni ilman minua (2003), joka sai minut ja armaani pohtimaan ainakin hyvän elämän odotuksia, ennakko-olettamuksia, valehtelua ja pysähtyneisyyttä. 23-vuotias Ann asuu aviomiehensä ja kahden lapsensa kanssa asuntovaunussa äitinsä takapihalla. Ann joutuu sairaalaan ja saa kuulla, että hänellä on syöpä jota ei voida parantaa – ja elinaikaa on vain pari kuukautta. Ann päättää olla kertomatta asiaa kenellekään. Juoni etenee yllättävästi, henkilöt ovat ennalta-arvaamattomia ja kukin omalla tavallaan kahjoja (ei paras sana kuvaamaan, mutta riittävän lähellä). Moni asia meni leffassa toisin kuin olisin odottanut, mikä on vain hyvä asia. Pidin, kyllä.

Saa viikonloppu mennä näinkin. Ja tätähän on vielä jäljellä!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s