Kotikaupunginosa

Muutimme Riihimäelle puolisen vuotta sitten. Emme tienneet kaupungista paljoakaan, mutta olimme kuulleet eräästä kaupunginosasta. Että ei sinne Peltosaareen ehkä kannata muuttaa. Mutta siellä oli asuntoja myytävänä, oikean kokoisia ja hintaisia. Ajattelimme, että käydään katsomassa niin tiedämme, mitä välttelemme.

Ihastuimme heti. Emme enää etsineet kotia muualta.

Olen edelleen huvittunut kaupunginosan ja kadunnimien epäsuhdasta: kaikki Peltosaaren kadut on nimetty avaruusteemaisesti. On Linnunradankatua, Otavankatua, Marsinkatua ja Tellusaukiokin löytyy. Peltosaaresta! Noin juurevaniminen kaupunginosa! Ilahduttavaahan se, että päivittäin voi liikkua planeetalta toiselle.

Koska en ole vielä valmis hyväksymään talven ja lumen ja kylmän väistämätöntä tuloa, pakenen todellisuutta kesäisten kuvien avulla. Nämä kuvat ovat elokuun puolivälistä, eräältä päivältä, kun kuljeskelin ympäri Peltosaarta ja kuvasin asioita, joista pidin, jotka ilahduttivat.

Tervetuloa Peltsiin:

 

Mainokset

Tietoja Päivi

Kirjallisuuden sekatyöläinen. Elämästä nauttija. Näytä kaikki artikkelit kirjoittajalta Päivi

6 responses to “Kotikaupunginosa

  • Olli

    Muistan hyvin, kuinka teatterilla useammasta suusta varotettiin Paltsistä. Olin ensimmäistä kertaa Riihimäellä ja tutustumassa tulevaan työpaikkaani. Kerroin etsiväni kohtuuhintaista vuokrakämppää kävelymatkan päästä teatterilta. ”Kunhan et Peltosaaresta vuokraa”, oli välitön vastaus.

    En päätynyt Peltosaareen. Löysin oman oikullisen koloni toisaalta. Olen kyllä sittemmin tehnyt omat havaintoni kotikaupunginosastanne. Puheet ja todellisuus eivät tässä tapauksessa vastaa toisiaan. Peltsi on jotain ihan muuta kuin maineensa.

    Kannattaa tehdä itse omat arvionsa. Muiden puheet johtavat keskelle valtaväylää. Siellä on ruuhkaa. Ja kallista.

    Kivoja kuvia.

  • Päivi

    Kiitos kommentista, Olli!

    Joka kaupungissa taitaa olla näitä ”pahamaineisia” kaupunginosia. Ja useimmiten eniten varoittelevat he, jotka eivät niissä asu. Onhan niitä, erilaisia maineita. Ja toki on jokin syy, miksi maine on aikanaan syntynyt. Mutta kuten sanoit, kannattaa tehdä itse omat arvionsa. Ja muistaa, että sekä ihania että rasittavia ihmisiä asuu ihan kaikkialla – ja yhden kaupunginosan sisälläkin voi olla hyvin erilaisia paikkoja.

  • Terhi

    Upean kaurismäkeläinen kuvasarja!
    KEITTIÖ TELLUS VIERAS jättää hymyn huulille pitkäksi aikaa.
    Meillä päin on paljon koulutukseen ja ammatteihin liittyviä kadunnimiä (Näyttelijän / Arkkitehdinkatu). Olisin halunnut muuttaa Tohtorinkadulle, mutta päädyimmekin Ylioppilaankadulle. :) Onneksi ei sentään Peruskoululaisenraitille.
    No, sellaista ei vielä olekaan. :)

  • Päivi

    Keittiö Tellus vieras on omiakin suosikkeja!

    Tykkään siitä, että kaupunginosien kadunnimet ovat jollain tapaa yhtenäisiä. Helpottaa suunnistamistakin. Täällä olisi Venuksenkatukin, mutta sinne emme nyt päätyneet… Keskustassa olisi muuten Maisterinkatu, vähän sukua Herwoodin kadunnimille.

  • sasu

    Liki 12 v Riksussa työssä käyneenä näin Peltosaaren kasvojen kohotuksen! Se on viehättävä kauunginosa! Tuo lause ”voi liikkua planeetalta toiselle” on aivan mahtava. Terkkuja sinne !

  • Terhi

    Tämä asuinpaikat / kadunnimet on klassinen ja aina toimiva kirjoittamisen aihe. Olen joskus Taijan tunnilla kirjoittanut elämäni eri asunnoista. Mutta mitäpä jos kirjoittaisikin täsmällisemmin kadunnimistä ja niihin liittyvistä muistoista? Hmm…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: