Lukemista lukuina

Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut, lukupäiväkirjani!

Sain ystävältäni joululahjaksi pikkuisen muistikirjan, ja ehdin jo miettiä, mihin sitä käyttäisin. En osaa kirjoittaa päiväkirjaa tai raakatekstiä minikokoiseen kirjaan, ja söpöläinen meinasi jo unohtua laatikkoon. Sitten oivalsin, että lukupäiväkirjaksihan moinen on mitä parhaimman kokoinen. Kirjan tiedot mahtuvat mukaan, samoin pari huomiot kirjasta – ei enempää. Ei paineita arvioinneista tai juonikuvauksista, kun juuri mitään ei mahdu kirjoittamaan. Täydellistä.

Ensimmäinen lukupäiväkirjamerkintäni on kirjattu 19.9.2011, ja kirja oli Anu Holopaisen Welman tytöt. Muistan, että luin kirjan Turun kirjamessujen alla, olinhan menossa haastattelemaan Anua ( ja Kirsti Ellilää ja Hanna van der Steeniä). Otin Syysmaa-sarjaa haltuun, kun en halunnut tehdä haastattelua vain uusimman kirjan perusteella. Viimeisin merkintä lukupäiväkirjassa on torstailta, jolloin luin loppuun Ayad Akhtarin Appelsiininkuorten kadun. Siitä kirjoitan arvion Hämeen Sanomiin.

En merkitse, kauanko kirjan lukemiseen kului aikaa, laitan vain päivämäärän, jolloin luin kirjan loppuun.

Vuoden aikana olen lukenut loppuun 83 kirjaa. Olen varsin uskollisesti merkannut kirjat muistiin, vaikka on mahdollista, että joku Karhukirjeitä-kirja on vahingossa jäänyt pois. Mutta eiköhän tuo 83 ole melko totuudenmukainen lukema. Lukupäiväkirjaan en merkitse kirjoja, jotka olen lukenut vain osittain tai kirjoja, jotka olen jättänyt kesken. En myöskään merkitse käsikirjoituksia, joita luen työssäni.

Joistain kirjoista olen unohtanut merkitä sivumäärän, ja mukana on ainakin yksi teos, johon ei ollut merkitty sivunumeroita lainkaan. Laskin kuitenkin, että luettuja sivuja on kertynyt vuoden mittaan noin 20 000.

Kotimaisuusaste on korkea. Noin 80 % lukemastani on suomalaista kirjallisuutta. Uutuuksien määrä yllättää itsenikin – tästä en tehnyt tarkkaa laskelmaa, mutta yli 90 % lukemastani on julkaistu 2000-luvulla, ja niistäkin melkoinen määrä viimeisten viiden vuoden aikana. Vanhin kirja on julkaistu vuonna 1987, eikä sen seurana monta 1980-luvun kirjaa ole. Tästä huolimatta tuntuu, että nykykirjallisuudessa olisi vielä paljon, paljon luettavaa, sellaista, johon haluaisin tutustua. Ja toisaalta: välillä voisi sukeltaa vanhempaankin kirjallisuuteen, lukea klassikoita (kyllä, niin moni on vielä lukematta!).

En halua koota lukupäiväkirjan best of -listaa, mutta poimin muutaman herkkupalan, joita suosittelen lämpimästi:

Iida Rauma: Katoamisten kirja. Hieno, surumielinen esikoisromaani, johon mahtuu monta tarinaa. Miten monin tavoin voikaan kadota!

Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja. Monipuolinen lyhytproosakokoelma, lukuisia näkökulmia alkoholiin. Nahkoihin meneviä tekstejä, yksikin toi miltei humalaisen olon, niin aisteihin vetoavaa kieli oli. Tekstit jättävät pureskeltavaa lukijalle.

Jukka-Pekka Palviainen: John Lennonin valkoinen flyygeli. Ah, mikä nimi – kiinnostukseni heräsi välittömästi! Hieno tunnelma, kirjan tapahtumat ovat lähinnä henkilöiden päänsisäisiä. Ja ajatuksiin mennään syvälle. Syyllisyys, anteeksi antamisen mahdollisuus ja mahdottomuus, hyväksikäyttö ja toivoton rakkaus: eivät kevyitä teemoja, mutta ei tämän kirjan alle silti hautaudu.

Kreetta Onkeli: Kutsumus. Hauska, reilusti karrikoitu, mukaansatempaava romaani kirjailijuudesta. Totta, ironiaa, liioittelua – ilo lukea.

Pelkäsin etukäteen, että luettujen muistiinlaittaminen johtaisi omituiseen velvollisuudentuntoon tai vaihtoehtoisesti kilpailumeininkiin. Että viime kuussa luin noin monta, tässä kuussa on pistettävä paremmaksi. Onneksi olen välttynyt moiselta. Luen mitä luen, milloin luen, mihin tahtiin luen. Mutta iloa tämä on tuottanut, voin tarkistaa, mitä kaikkea olenkaan ahminut. Muisti on niin lyhyt – kovin helposti menee sekaisin, lukiko jonkin tietyn kirjan tammi- vai maaliskuussa. Tai voi väittää itselleen, että runoja on luettu kovin vähän. Lukupäiväkirjasta voi tarkistaa, että onhan niitä runojakin luettu – vaan ei lisä pahaa tekisi.

Lajikirjo on muuten varsin laaja. Nopeasti luokiteltuna mukana on ainakin romaaneja, novelleja, näytelmiä, esseitä, runoja, lastenkirjoja, nuortenkirjoja, romanttista viihdettä, fantasiaa, scifiä, sarjakuvia, dekkareita, muistelmia, self-help-kirjallisuutta, historiaa ja tietokirjallisuutta.

Lukupäiväkirjan pitäminen alkoi kokeiluna. Nyt pikku muistikirja on jo itsestään selvä asukas käsilaukussani (kannattaa pitää se aina mukana, muuten kirjojen merkitseminen unohtuu). Kokeilusta on tullut tapa. Kohti toista yhteistä vuotta siis!

Mainokset

Tietoja Päivi

Kirjallisuuden sekatyöläinen. Elämästä nauttija. Näytä kaikki artikkelit kirjoittajalta Päivi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: