Post-it sen sanoo

Ihana Maria antoi tunnustuksen. Kas tällaisen:

Minusta post-it-laput ovat hieno keksintö, ja tämän lapun sisältö aivan erityisen hieno. Kiitos! Koska hyvä kuuluu laittaa kiertämään, tämäkin kuuluisi laittaa eteenpäin viidelle mainiolle bloggaajalle. Mutkun. Niin moni on jo tämän saanut, ja sitten toisaalta olisi hankalaa valita ne viisi. Tuolla linkkejä-vällehdellä on kirjallista kiinnostavaa – minusta ainakin he kaikki ansaitsisivat tämän tunnustuksen. Mutta niin myös moni täällä linkkaamaton tyyli- tai sistustusblogi, puhumattakaan joistain, hmm, yleisblogeista joissa jaetaan upeita (itse otettuja) kuvia, tunnelmia tavallisista päivistä, elämää. Niin, valitse nyt näistä. Joten en valitse, olen vain iloinen ja kiitollinen tästä. Ja iloitsen teistä muista hienoista bloggareista – kiitos, kun ilahdutatte!

Luen edelleen aikakauslehtiäkin, mutta blogit ovat vakaasti niiden rinnalla. Jotkut bloggaajat ovat mielettömiä kuvaajia, toisilla on hulvattomat jutut, jotkut osaavat sanoa kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta viisaasti, osan tyylijuttuja lukee mieluummin kuin ns. naistenlehtiä, ja jotkut käsityötaiturit antavat parempia vinkkejä kuin käsityölehdet ikinä. Joten kyllä, haluan päivittäisen blogiannokseni!

(Jostain syystä sain kauheasti iloa siitä, kun loin tagin ”tunnustukset”. Että monikko, kuulkaas, näitähän kohta tulee ihan ropisemalla! Ehkä tämä on katteetonta optimismia. Tai sitten vain säännönmukaisuutta, on siellä muitakin monikkoja. Koska se nyt vain tuntuu paremmalta niin.)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s