Hus runo lavalle

Osallistuin reilu viikko sitten Helsingissä Runon esittämisen työpajaan, jonka järjesti Helsinki Poetry Connection. Koska olen opiskellut luovaa kirjoittamista, olen tietenkin saanut kirjoittaa runoja ihan opintojenkin puolesta. Yhteen aikaan tein runoja enemmänkin, mutta nyttemmin olen pysytellyt proosan ja draaman parissa, kotoisammilta kun tuntuvat. Luen toki lyriikkaa, mutta sen kirjoittaminen – niin, ei vain ole aikoihin tuntunut omalta.

Lähdin työpajaan avoimin vakoilumielin. Jotain tällaistahan voisi järjestää Hämeeseenkin, ehkä, kenties, vaikka? Lisäksi tunsin tapahtumaa järjestäneen Harri Hertellin entuudestaan, joten ajattelin, että samalla kun ehkä opin uutta, voin moikata mukavaa ihmistä ja kenties tutustua muutamaan uuteen mukavaan.

Vaikka työpaja osoittautuikin hieman harhaanjohtavaksi nimeksi (minusta työpajassa ei niinkään luennoida vaan pääpaino on itse tekemisellä ja kokeilemisella ja sen ohjaamisella), kolmituntisen anti oli oiva. Oli ilo kuunnella ihmisiä, jotka ovat vilpittömän innoissaan lavarunoudesta. Osanottajiakin WDC-paviljongissa oli kiitettävästi, arviolta reilu parikymmentä. Tapahtuman päätteeksi meille tarjottiin mahdollisuus esittää omia runojamme, siitä vaan, siinä tilassa, mitään harjoittelematta. Kirjallisuusihmisen sydämessä läikkyi ihanasti, kun ihminen toisensa jälkeen nousi ylös ja astui muiden eteen, luki oman runonsa. Monelle kerta oli ensimmäinen. Mikä rohkeus, mikä tekstin lumo!

Itse arastelin ensin – toki olen lukenut tekstejäni ääneen, mutta en runoja enkä tällaisessa ympäristössä. On ihan eri asia lukea tekstiään kirjoittajakurssilla muille kurssilaisille kuin kävellä lavalle ja lukea tuntemattomille jotain, jonka on tehnyt jo aikaisemmin, ehkä muokannutkin sitä. Pienen hetken ajattelin, että ei ole pakko lukea, voi vain kuunnella, joskus toiste sitten. Mutta sitten sisuunnuin: mitä varten tänne on tultu jos ei kokeilemaan omien runojen lukemista? Miksi en käyttäisi tätä harjoittelutilaisuutta? Ja niin nousin seisomaan, kävelin porukan eteen, esittelin itseni ja luin kaksi runoa.

Niin, ei se esiintyminen, mutta että runoja. Omia. Olin raapustanut jotain tätä työpajaa varten, kun ohjeistettiin ottamaan pari omaa runoa mukaan. Eihän minulla ollut, joten oli pakko kokeilla runoilla jotain.

HPC:n ihmiset loivat todella kannustavan ja hyväksyvän ilmapiirin – luulen, että se auttoi monia meistä ensikertalaisista avaamaan suumme. Jos HCP:n Poetry Jameissa on aina tällainen fiilis, haluan ehdottomasti mukaan jonain kertana.

Työpajan jälkeen jäin miettimään runoja ja niiden kirjoittamista. Sitä, miten erilaiselta tuntuu kirjoittaa runoja paperille ja ääneen luettavaksi. Tapahtui jotain odottamatonta: työpajan jälkeen olen kirjoittanut enimmäkseen runoja. Raakileita, horjuvia, rönsyäviä tekeleitä, joista en oikein tiedä. Mutta ei sillä väliä. Minä kirjoitan niitä(kin), ja varsin todennäköisesti kokeilen niiden esittämistä. Viimeistään elo-syyskuun vaihteessa Kirjan ajassa, kun mikki on avoin ja lava vapaa. (Kas, tulipas luvattua julkisesti.) Ei hassummin kolmituntiselta työpajalta.

 

EDIT: Yle Puheessa Kasper Salonen kertoo lisää lavarunoudesta. Kuuntele tästä!

Mainokset

Tietoja Päivi

Kirjallisuuden sekatyöläinen. Elämästä nauttija. Näytä kaikki artikkelit kirjoittajalta Päivi

2 responses to “Hus runo lavalle

  • rautalintu

    Yksi oma raja ylitetty! Juurikin olin vastaavanlaisella Jari Mertalan vetämällä kurssilla, mutta tuttujen eteen oli loppujen lopuksi helppo mennä omien tekstiensä kanssa. Olen ihan muutaman kerran aiemmin lukenut (en lausunut, sitä en osaa) omia runojani yleisön edessä. Voi sitä käsien tärinää ja tunnetta että happi loppuu… Ihan lukkoon en ole mennyt ja ystävällisesti kuulijat ovat väittäneet, ettei jännitys kuulunut äänestä.

  • Päivi

    Onnittelut rajan ylittämisestä! Eikö tulekin hieno tunne, kun tekee jotain, mitä on kovasti pelännyt? Ja sitten se pelottava juttu ei olekaan niin kamala kuin aina on luullut?

    Vähän kammoksun tuota ajatusta lausumisesta – pahimmillaan kun se on melkoisen teatraalista väristelyä. Lukeminen pakottaa arkisempaan ilmaisuun, mikä usein on parempi vaihtoehto. (Ei sillä, joskus on tarpeen olla teatraalinen tai muuten räyhäkäs!)

    Minäkin olen lukenut tekstejäni kursseilla ollessani, mutta tuntemattomille lukeminen oli uutta. Onneksi tässä työpajassa oli niin kannustava meininki, että esiintymisestä jäi todella hyvä mieli. Ja oikeastaan pieni kaipuu lavalle!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: